Onega Palace, Petroskoi, sellaisena kuin se on toukokuussa 2012.

Mies on Petroskoissa. Hän pitää tästä Karjalan tasavallan nuhruisesta pääkaupungista. Tästä Äänisen (Onega) rannalla olevasta kaupungista  pitäminen saattaa tuntua omituiselta.

Sitä se onkin. Miehen viehtymys johtunee lievästä masokismista. Hän rakastaa kaupunkeja jotka eivät ole liian valmiita ja joissa ongelmia riittää. Petroskoin kadut ovat kuoppaisia, puistot ajoittain pusikoituneita, ja julkisen liikenteen välineet vapisevia.

”Kaikki järjestyksessä” –kaupungit ovat miehen mielestä tylsiä. Niillä ja niiden asukkailla on kullattu pinta, mutta kultausta ei saa raaputtaa, ettei totuus paljastu.

Mies ei tiedä montaakaan suomalaista, jotka kaipaisivat aika ajoin Petroskoihin. Mies on pahoillaan ja surullinen, ettei ole voinut viedä koiraansa Karjalaan, sillä se pitäisi tästä kaupungista, sen oudoista hajuista ja tuoksuista ja kulkukoirien jäljistä.

Tässä kaupungissa miehet lontustavat paksupohjaisissa kengissä, ja naiset sipsuttavat piikkikoroillaan. Täällä vanhat ladat ja uudet maasturimersut kiertävät samaa liikenneympyrää ja vanha kuorma-auto jumittuu tielle renkaan puhjettua.

Mies tietää joskus saavansa tarpeekseen tästä kaikesta, mutta hylkäämisen aika ei ole vielä. Petroskoissa on sellaista elämän tunnetta, avoimuutta, umpikujia ja ympäristöä josta mies pitää.

Juuri nyt mies istuu hotellihuoneessaan jonka ikkunat aukeavat jään ja lumen peittämälle Ääniselle. Hän ottaa ikkunasta valokuvan järven suuntaan ja liittää sen valmisteilla olevaan kuvakokoelmaan nimeltä ”Näkymä hotellihuoneemme ikkunasta”.

Noita kuvia on satamäärin. Milloin ikkunasta näkyy hotellin takapihan roskalaatikkoja tonkiva pultsari, milloin niiden kansien päällä on lauma kissoja tai parvi variksia. Joskus ikkunat aukeavat siniselle valtamerelle ja uskomattomin värein loistaviin auringonlaskuihin, joskus vilkkaudessaan ja melullaan valvottavalle kadulle.

Tämä hotelli, Onega Palace, on miehelle ja naiselle uusi kokemus, matkakuumeen aiheuttaja. He ovat kerran aiemmin käyneet sen hieman kolkossa aulassa kyselemässä huonehintoja. heihin suhtauduttiin ystävällisesti.

Ensimmäinen kokemus heillä on hotellista sen vuosien takaisesta rakennusvaiheesta. Silloin mies ja nainen kirjoittivat artikkelia uudesta hotellista ja haastattelivat rakennustyömaan johtavaa mestaria.

He näkivät kuinka rakentaminen sujui ja eteni. Avajaisten piti olla vuoden kuluttua. Lopulta ne pidettiin kolmen vuoden päästä, sillä rakennuttajalla, moskovalaisella oligarkilla, tuli väliin tärkeämpiä bisneksiä ja hotellin työt pistettiin pakettiin.

Onega Palacea rakensivat Montenegrosta tuodut rakennusmiehet. Mies kysyi ihmeissään mestarilta, että miksi. Kai nyt Venäjälläkin miehiä riittää? Mestari vastasi tähän kuin itsestäänselvyyteen, että riittääpä kyllä, mutta kun niille  antaa ensimmäisen tilin, ne häipyvät ja työt seisovat, kunnes rahat on ryypätty.

Nyt Onega Palace on valmis. Mies ja nainen pääsevät sen double comfort –huoneeseen kolmeksi yöksi. Yleensä he suosivat kolme kertaa tai puolet halvempia hotelleja, mutta nyt heillä on sponsori, kuten täällä sanotaan.

Tänään keskiviikkona miestä ja naista haastatellaan kaupallisen Nika Plus tv-yhtiön kaksikieliseen (suomi/venäjä) ohjelmaan heidän Euroopan matkoistaan sekä siitä miten Venäjää käsitellään suomalaisessa lehdistössä.

Sen jälkeen he aloittavat muutaman päivän kestävän kurssin Petroskoin suomenkielisille toimittajille. Sen järjestää suomalainen viestintäsäätiö. Kuinka ollakaan, sisältö käsittelee haastattelutekniikkaa.

Mies on jännittynyt tästä uudesta aluevaltauksesta. Mahdollisiin heikkouksiinsa opettajana hän on kuitenkin päättänyt suhtautua lempeästi. ”Ne opettavat, jotka eivät itse osaa”, kuuluu vanha journalistinen sanonta.

Pentti Väistö
katselee jäistä Äänisen pintaa

Valokuvaaja Juha Metson pääasiassa mustavalkoiset valokuvat kertovat ihmisten elämästä.

Rock-muusikko ja kirjailija Kauko Röyhkä julkaisi viime vuoden lopulla yhdessä valokuvaaja Juha Metson kanssa teoksen Rajantakainen Karjala (WSOY/Johnny Kniga).

Kaikki tässä kirjassa kerrottu on totta. Sen minkä Röyhkä näki, sen hän kirjoitti. Syntyi ensi kertaa Karjalassa käyneen road-reportaasi. Sellaisena Rajantakainen Karjala on kliseinen ja arvattava, yllätyksetön ja hieman laiska.

Juha Metso on loistava kuvaaja. Hän on ilmeisesti lennellyt osan matka-ajasta omilla teillään ja käynyt alueella useamminkin kuin kerran. Teksti ja kuvat ovat tuon tuosta eri paria, mutta pysyvät matkan teemoissa: viinassa, kurjuudessa, huorissa ja huonoissa teissä.

Ymmärrän, että Röyhkän faneille ja ystäväpiirille tehty kirja lisää kohdeyleisön Karjalaa kohtaan tuntemaa mielenkiintoa, tai herättää mielenkiinnon, tai  vahvistaa ennestään vahvoja ennakkokäsityksiä.

Pohjamudissa ja sotamuisteloissa rypemiseen Karjala tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet. Monille suomalaisille Venäjän Karjala tarkoittaa vain ja ainoastaan sitä. Toisille taas ei.

On myös mahdollista, että Röyhkän ja Metson tarkoitus on ollut tuoda uusia sävyjä välillä hyvinkin yltiöromanttiseen Karjalan ihannointiin. Siinä he onnistuvat, mutta samoin aineksin ja samoja sävyjä on jo tuotu esiin kymmeniä kertoja aiemminkin.

Samoin kuin niin monet mielenkiintoiset jutut, Rajantakainen Karjalakin perustuu kirjoittajan ensikäyntiin paikan päällä. Tekstistä voisi päätellä hänen viettäneen siellä noin viikon, täydennettynä uusintakäynnillä Viipurissa.

Laaja taustatyö ja lähdekirjallisuuden käyttö tuovat mielenkiintoisen lisän Rajantakaiseen Karjalaan, mutta eivät tee tekstistä kuitenkaan paljon enempää kuin kesäisen läpijuoksun.

Olavi Paavolaisen ja Martti Haavion sotapäiväkirjat ovat kieltämättä kiinnostavia, mutta kun tarkoituksena ollut 2010-luvun Karjalan kuvaaminen, sota-ajalle käytetyn tilan olisi voinut käyttää nykyaikaankin.

Kustantaja ilmoitta Rajantakaisen Karjalan olevan teoksen jossa Kauko Röyhkä keskustelee karjalaisten juoppojen ja mummojen lisäksi rock-muusikoiden, prostituoitujen ja merkittävien kulttuuripersoonien kanssa.

Tarkoitus on varmasti ollutkin se, mutta ehkä muut kuin juopot ja mummot eivät olleet matkaviikolla tavattavissa, sillä varsin ohueksi teksti näiltä osin jää.

Huorat, erityisesti niiden puutteen, Röyhkä sentään muistaa mainita tuon tuosta. Se tuntuu jopa pakkomielteeltä. Ilotyttöjen vähäisen määrän ja heidän työaikojensa epämukavuuden vuoksi kirjailija ei omalta väsymykseltään kuitenkaan pääse kuulemaan yhtään heidän elämäntarinaansa.

Rock-muusikko Arto Rinteen ja tämän Pauli-isän kanssa tekijät sentään käyvät  saunassa. Kuvaus on lämmin ja avaa hienosti nykyään rajan molemmilla puolilla asuvan Rinteen perheen historian ja nykypäivän.

Kannattaako lukea? Ilman muuta kannattaa. Ja jos ei jaksa lukea, kuvat ovat kyllin vaikuttavia kertomaan oman tarinansa. Itse asiassa Rajantakainen Karjala on enemmän kuva- kuin sanateos.

Oikeastaan olen kateellinen siitä, että toiset saavat tehdä kovakantisia reportaaseja, ja toisten on mahdutettava asiat puoleen sanomalehden sivuun.

Pentti Väistö
Riikola, Pohjois-Karjala

Valoa ikkunassa. Avautuuko verho, vai sammuuko valo? Vladimir Putin päättää siitä.

Ensi sunnuntaina Venäjällä, naapurissamme, valitaan maalle uusi presidentti. Presidentiksi valitaan vuosina 2000-2008 presidenttinä ja sen jälkeen pääministerinä toiminut Vladimir Putin.

Muut ehdokkaat ovat: Venäjän Kommunistisen Puolueen Gennadi Zjuganov, Oikeudenmukainen Venäjä puolueen Sergei Mironov ja LDPR-puolueen Vladimir Zhirinovski sekä miljardööri Mihail Prohorov.

Viimeisimmät ennusteet lupaavat Vladimir Putinille reilusti yli 60 prosentin kannatuksen, ja valinnan ensimmäisellä kierroksella. Mihail Prohorov uskoo kuitenkin saavansa 15 – 20 % äänistä ja pääsevänsä vaalin toiselle kierrokselle.

Nykyinen presidentti Dmitri Medvedev astuu syrjään. Hänestä ei tullut todellista maan hallitsijaa presidenttikaudellaan. Putin on kaikessa vahvempi: hän taistelee villieläinten kanssa ja hän hallitsee edelleen sen mitä Venäjän hallitsemiseksi tarvitaan, salaisen palvelun.

Aiemmin Venäjän presidentin toimikausi oli 4-vuotinen. Nyt presidentti valitaan kuudeksi vuodeksi. Kun sama presidentti voi hallita kaksi kautta, on Putinilla mahdollisuus tulla valituksia vielä vuonna 2018 ja hallita maata vuoteen 2024 saakka.

Venäjältä on raportoitu näyttäviä Putinin vastaisia mielenosoituksia, mutta lopulta niihin osallistuneiden määrä ei ole ollut kovin merkittävä suhteutettuna Venäjän 141 miljoonan asukaslukuun.

Seuraavat kuusi vuotta ovat ratkaisevaa aikaa. Nyt nähdään mihin Venäjä kehittyy. Putinille ei toistaiseksi ole todellista vaihtoehtoa. Nyt vaaleissa olevista vastaehdokkaista yksikään ei tiukan paikan tullen kykenisi hallitsemaan Venäjää.

Jos venäläiset haluavat Putinista vastaisuudessa eroon, niin nyt heillä on kuusi vuotta aikaa koota voimansa ja toteuttaa sitten halunsa. Nyt toisiaan vastaan tappelevista poliittisista oppositioryhmistä ei siihen ole.

Putin ei ole poliitikko, hän ei ole demokraatti, eikä hän ole heikko. Putin on vahva, häikäilemätön ja määrätietoinen tiedustelu-upseeri.

Niin kauan kuin Putin pystyy pitämään ”perheensä” tyytyväisenä, kurissa ja ylenpalttisen hyvinvoipana, venäläiset voivat luottaa asioiden menevän jokseenkin supsikkaasti.

Vallan joutuminen epämääräisiin käsiin on kauhistus. Venäläiset muistavat vielä liian hyvin Boris Jeltsinin sekasotkuisen hallitsijakauden. Enemmistö venäläisistä ei haikaile länsimaisen demokratian perään. Venäjällä demokratia on edelleen heikkoutta, eikä heikkous ole tavoiteltavaa.

Uutiset kertoivat vaaliviikon alkaessa, että Ukrainassa oli paljastettu murhasuunnitelma. Vladimir Putin olisi surmattu pommilla vaalien jälkeen.

Voidaan väittää, että tapahtuma oli tekaistu nostamaan Putinin äänimäärää 4. maaliskuuta pidettävissä vaaleissa. Yhtä totta voi olla, että murhaa todellakin suunniteltiin. Mikä tahansa voi olla totta, mitä tahansa voi tapahtua.

Naapurillemme, Karjalan tasavallalle, Putinin uusi kausi, olkoon se sitten 6- tai 12-vuotinen, on ratkaiseva. Putin ratkaissee sen täyttääkö pari vuotta sitten 90 vuoden ikään tullut tasavalta koskaan 100 vuotta, vai liitetäänkö se osiksi suurempia ja jatkuvasti tärkeämmiksi muuttuvia Murmanskin ja Leningradin (Pietarin) alueita.

Pentti Väistö
itärajan tuntuma