Pikkupihan vanhukset saavat erityisen hyvää hoitoa

Uusimmassa Uutisalasimessa

Hoitokoti Pikkupihan henkilökunta ja asukkaat iloitsevat yhdessä saadusta palkinnosta. Kuvassa mukana henkilökunnasta (seisomassa) Elina Martiskin, Päivi Romppanen, Lea Kakkonen, Tytti Savinainen, Maarit Hakkarainen ja Maarit Lappalainen. Kuvasta puuttuivat: Arja Jääskeläinen, Susanna Konsti, Piia Kaajanen, Niina Makkonen

Hoitokoti Pikkupihassa on viikon verran tehty työtä tavallistakin enemmän hymyhuulilla. Ilon tuojana on saatu valtakunnallinen tunnustus.

Vanhuksia -miehiä ja naisia- saapuu oleskelutilaan. Hoitajat avustavat, kyselevät kuulumisia, laskevat leikkiä asukkaiden kanssa ja keskenäänkin.

Tervehdin talonväkeä ja onnittelen palkinnosta. Tunnelma on kotoinen, kuten aina, kun olen saanut käydä Pikkupihassa juttuja tekemässä. Juttuja on tehty milloin ulkoilutapahtumista, milloin yhteisistä juhlahetkistä.

Kaikki tämä edellämainittu kuvaa sitä arkea, josta Hoitokoti Pikkupiha palkittiin: erityisen hyvästä vanhustenhoidosta.

 

Hesari ei huomioinut

Palkinnon myönsi La Carita -säätiö, joka haluaa edistää ikääntyvien hyvinvointia ja nostaa vanhustyön arvostusta. Toinen palkittu oli yksi osasto helsinkiläisessä Koskelan vanhustenkeskuksessa.

Kaikki Pohjois-Karjalassa asiasta uutisoineet tiedotusvälineet mainitsivat myös Koskelan osaston.

Sanomalehti Helsingin Sanomat oli puolestaan tehnyt sivun kokoisen jutun Koskelan palkitsemisesta. Tässä jutussa ei edes mainittu, että palkinnonsaajia oli kaksi, saatikka, että toinen niistä on Pohjois-Karjalasta Tohmajärveltä.

ToU Ampujat on Tohmajärven vuoden liikuttaja

– Hyvät juhlat oli. Ja ensimmäisen kerran oikein kunta tarjosi ruuan, virnistelee palkitun ampumajaoston puheenjohtaja Hannu Kattelus. Ukin kanssa kuvaan lähti myös Anniina (9).

ToU:n ampumajaosto valittiin Tohmajärven Vuoden liikuttajaksi maakunnallisessa Sporttigaalassa Joensuussa viime perjantaina.

– Tämä on siinäkin mielessä hieno juttu, että sanoivat tämän olleen ensimmäinen kerta kun ampumaurheilu on noteerattu näissä yhteyksissä, jaoksen puheenjohtajana toimiva Hannu Kattelus sanoo.

ToU:n Ampujat on yksi neljästä emäseuran lajijaoksesta. Se on toiminut kolmisenkymmentä vuotta.

Merkillepantavaa jaoston toiminnassa on sen keskittyminen juniorityöhön. 22 vuotta puheenjohtajana ja jo sitä ennen kymmenkunta vuotta jäsenenä toiminut Hannu Kattelus kertoo entiselle rajavartioston ilma-aseradalle kokoontuvan kahtena iltana viikossa keskimäärin 20-30 nuorta, iältään 6-14-vuotta.

Se on paljon: joissakin muissa lajeissa seuroilla on ollut hankaluuksia saada nuorisoa innostumaan mukaan, mutta ampujien suosio on ollut tasaista.

– En tiedä mikä siinä on. Tietysti ainakin viime aikoina Kultahippu-kisoissa saatu menestys on lisännyt kiinnostusta, Kattelus miettii. – Sen myötä toimintaan ja rataan on käynyt tutustumassa koululaisryhmiäkin.

– Ja kyllähän lapsien kanssa pitää osata kommunikoida. Jos siellä ärjytään ja komennellaan, hehän säikähtävät ja se harrastus jää siihen yhteen kertaan.

Aikuisharjoittelijoilta jaostossa on kymmenkunta, ja he muodostavat myös aktiivisen tekijäjoukon.

– Jaostossa on innokasta väkeä tekemään. Aina ovat kaikki olleet tiiviisti mukana, puheenjohtaja kiittelee.

Oona ei hötkyile

Varhain varmistunut EM-kisapaikka Helsingin kisoihin ei ole sotkenut Oona Sormusen harjoitusohjelmaa.

Yleisurheilun EM-kilpailut järjestetään Helsingissä tulevana kesänä. Kisakuumetta nostatettiin viime perjantaina järjestetyssä tiedotustilaisuudessa Joensuussa.

Paikalle oli kutsuttu kaksi Pohjois-Karjalan yleisurheilun kärkinimeä: juoksija Jukka Keskisalo ja keihäänheittäjä Oona Sormunen.

Kumpainenkaan ei kuitenkaan vielä lähtenyt täysillä suitsutukseen mukaan, vaikka kisapaikkaa arvossa pitivätkin.

Aikainen valinta kisajoukkueeseen ei ole sotkenut myöskään Sormusen ohjelmaa.

– Olen koittanut olla ajattelematta sitä liikaa. Syksyllä tehdyllä harjoitusohjelmalla mennään, harjoitus kerrallaan, totesi puolestaan Sormunen.

Kuntoaan hän on valmistellut leireilemällä Tanhuvaaran urheiluopistolla. Maaliskuun lopulla on vielä esissä ulkomaanleiri.

Ennen EM-kisoja käytäistä kilpailuista Sormunen ei vielä osannut sanoa mitään. Kilpailukalenteria ei ole vielä lyöty lukkoon.

– Ehkä vähän useammat kisat tulee, mutta toisaalta en ole aiemmin tarvinnut hirveästi kilpailuja alle, hän aprikoi.

Stadion kisapaikkana on Sormuselle tuttu, mutta onnistumisia sieltä ei vielä ole oikein irronnut.

– No, kahdet ruotsiottelut on sieltä takana, ja molemmat ovat menneet enemmän tai vähemmän mönkään. Jospa se kolmas kerta nyt toden sanoisi!